____________________
Katsoin kaukaisuuteen, lumihiutaleiden tipahdellessa maahan. Olin mokannut ja pahasti! Ja kaduin sitä sydämeni kyllyydestä.
Mitä olen sitten tehnyt? Olin suudellut Zacia! Kun sitten tajusin mitä tein, ponnahdin säikähtäneenä penkistä ylös.
Lähdin juoksemaan karkuun, sillä mitä muutakaan olisin pystynyt tehdä. Vahinko oli tapahtunut ja ainut mahdollisuus selvitä siitä oli, juosta kauas pakoon!
Eniten minua harmitti nähdä Zacin surullinen katse. Mutta palata en voinut...
Kyynel valui pitkin poskeani. Miten ihmeessä pystyisin korjaamaan tilanteen? Minua alkoi kuitenkin pian paleltaa ja nousin ylös kostealta nurmelta.
Halasin Memmää ja oloni parani heti. Olin viettänyt Memmän kanssa jokusen vuoden, jonka aikana olimme molemmat selvinneet erilaisista koettelumuksista. Nytkin tiesin, että pian elämä olisi taas normaalia ja helppoa arkea.
*****
Ja niin sen arki alkoi pikku hiljaa sujua. Zacista ei kuulunut mitään ja huomasin pian, että en ajatellut häntä enää niin paljon. Jouduinhan hoitamaan Wendyä ja käymään töissä, jotka veivät aikaani.
Vaikka ulkona oli pakkasta, jouduin silti syömään ulkona Wendyn kanssa. Sisällä ei ollut tilaa ja vähätuloisena minulla ei ollut varaa remonttiin.
Ne hetket kuitenkin olivat petollisia, sillä kylmissään aloin miettiä, miksi olin tehnyt niin ja jos olisin vain antautunut suudelmaan, voisin tällä hetkellä syödä isossa ja lämpimässä ruokailuhuoneessa.
*****
Pian joulun jälkeen Zac yllättäen ilmaantui pihaan. Hän katseli hermostuneen ympärilleen, mutta kuitenkin määrätietoisena käveli lähemmäs ja lähemmäs.
Olin juuri viemässä roskia ulos, kun näin Zacin tulevan kohti taloani. Piilouduin äkkiä hänen katseeltaan ja mietin mitä minun kannattaisi tehdä.
Mutta kun Zac koputti oveen, minun oli pakko näyttäytyä. En millään raaskinut jättää häntä palelemaan ulos, eihän hänellä edes ollut paljon vaatetta yllänsä.
Zacin tullessa sisälle, hän ensi töikseen halasi minua pitkään. Silloin tajusin vielä enemmän, miksi olin niin idiootti ja lähdin hänen luotansa. Nyt halusin vain halata Zacia eikä hänellä tainnut olla mitään sitä vastaan.
Kyyneleet valuivat pitkin poskiani, onnen kyyneleet. Zac suuteli minua pitkään pehmeillä huulillansa, hän oli antanut anteeksi minun käytökseni eikä siihen tarvinnut sanoja. Tiesimme molemmat, että tarvitsisimme toisemme emmekä pystyisi elää täysin onnellisina ilman toisiamme. Olimme täysinäisiä vain yhdessä...
Menimme Wendyn huoneeseen juttelemaan, sillä itse Wendy oli leikkimässä ulkona lastenhoitajan kanssa. Istahdimme ja rupesimme juttelemaan kaikesta maan ja taivaan väliltä.
Zac veti kuitenkin minut lähelleen ja siinä me vain istuimme katsoen pihalle Wendyn telmimistä lumessa. Hänen vieressänsä oli lämmintä ja kuvittelin jo, että eläisimme onnellisena yhdessä loppuun asti. Aivan niinkuin saduissa.
Zac nousi ylös tuolistaan ja tarttui hellästi käsistäni kiinni. ”Muutetaan nyt heti yhteen! Niin olisi kaikille parasta,”hän tokaisi yllättäen. ”Oletko aivan varma?” vastasin hiukan epäröiden. ”Minähän olen aina varma asioista!” hän naurahti.
Ja niin me sovimme, että hän muuttaisi minun ja Wendyn luokse siksi aikaa, kunnes yhteinen asunto löydettäisiin. Zac otti muutaman matkalaukun eikä yhtään sen enempää, hän oli sitä mieltä, että meidän pitäisi ostaa omat ja uudet kalusteet ja minua se ei haitannut jos vain rahaa riittäisi hyvin.
Hänellä kesti hetki aikaa ennenkuin kaikki tavarat olivat joukossa, jonka takia ehdin tehdä pienoista muodonmuutosta itselleni uuden alun kunniaksi. Leikkasin hiuksiani hiukan ja heitin lasini menemään. Olin kuin uudelleen syntynyt!
Kun Zac oli ensin tervehtinyt Wendyä, jonka jälkeen vein Wendyn kehtoon nukkumaan, hän kaappasi minut syliinsä. Suutelimme pitkään ja sen jälkeen Zac ojensi minulle kimpun valkoisia ruusuja kumartaen herrasmiesmäisesti: ”Tässä olisi kukkia arvon leidille.”
*****
Seuraavana kesänä meillä oli muutto edessä pienestä talostani, kun Zac kuuli eräältä työkaveriltaan hyvästä tontista rauhallisella alueella viitisen kilometrin päässä keskustasta. Tottakai me molemmat innostuimme heti ehdotuksesta, sillä se olisi parhain mahdollinen aluekin Wendyn elää ja kasvaa!
Aloitimme rakentamisen heti kaikkien järjestelyjen jälkeen. Teimme suurimman osan töistä itse, mikä oli kuitenkin pidemmän päälle raskasta ja kaiken lisäksi me molemmat kävimme normaalisti töissä. Pelkkään seinien saamisessa paikoilleen meni likemmäs vuosi.
Aluksi Wendyllä oli hoitaja. Hänen kasvaessaan kouluikäiseksi, hoitaja oli kuitenkin erotettava, että rahaa riittäisi remontin ajaksi. Wendy viettikin usein aikaa rakennustyömaalla ja hoiti ahkerasti kissoja.
*****
”... Ja niin he elivät onnellisina elämänsä loppuun asti!” lopetin satua.
”Milloin me pääsemme pois, tästä pienestä asuntoautosta?” Wendy tuskaili lopetettuani sadun.
”Kulta, kyllä me joskus asumme ihan kunnon talossa. Odota ihan rauhassa”, hymyilin ja annoin hänelle hyvän yön pusun.
”Hyvää yötä!” hän hihkaisi.
”Hyvää yötä!”, vastasin.
”Kyllä kaikki vielä järjestyvät!” Zac sanoi varmasti ja minä painauduin hänen kylkeensä.
”Oletko aivan varma?” kysyin pelokkaana, sillä olimme remontoineet taloa jo melkein viisi vuotta!
”Luota vain minuun!” hän kuiskasi korvaani ja painoin pääni hänen vatsansa päälle ja suljin silmäni.
*****
Viiden tuskaisen vuoden jälkeen talo oli vihdoin valmis. Kaikki olivat odottaneet sitä hetkeä innoissaan eikä ihme, pienessä kylmässä asuntoautossa asuminen ei erityisen luksusta ollut.
Wendykin oli onnellinen, sillä hänellä oli sekä pihalla että sisällä tilaa leikkiä.
Ja minulla oli tilava keittiö. Remontin valmistuksen takia päätinkin valmistaa oikein juhla-aamiaisen!
Ennen ruokailu Zac ehti kokeilla uutta kasvimaatansa. Siellä valmistuisi tästä lähin omia tomaatteja ja muita kasviksia eikä kaupan kasviksiin tarvitsisi enään rahaa kuluttaa. Remontin loputtua Zacilla oli myös enemmän aikaa ja hädän iskiessä Wendykin oli valmis hoitamaan kasvit kuntoon!
Ja niin me kaikki istahdimme pöytään syömään pannukakkuja.
”Me olemme isäsi kanssa sopineet, että myisimme kissanpennut”, aloitin keskustelun.
”Juuri niin”, Zac myönsi.
”Ja meillä olisi yksi ehdokas, joka voisi ostaa molemmat”, jatkoin.
”MITÄ?! Ei kissanpentuja saa myydä missään nimessä!” Wendy kiljaisi suureen ääneen. ”Kulta, se nyt vain on niin, että tarvitsemme hiukan rahaa, ja eikä meillä ole sen suuremmin aikaa hoitaa montaa kissaa”, yritin rauhoitella häntä.
”Wendy! Minne sinä lähdet??” huudahdin kauhuissani.
Hän ei vastannut vaan lähti juoksemaan karkuun. Ehdin jo nousta tuolilta, kunnes Zac laski kätensä olkapäälleni ja totesi vain, että Wendy tarvitsee hetki aikaa sulatella asioita.
Kun Wendy vihdoin pääsi huoneeseensa, hän purskahti itkuun. Itkusta ei ollut tulla loppua, hän kun ei tajunnut miksi kissanpennut pitäisi riistää häneltä pois.
Zacin kiellosta huolimatta lähdin kuitenkin pian Wendyn perään. En uskaltanut kuitenkaan astua huoneeseen vaan jäin ulkopuolelle toivomaan, ettei hän kovin vihainen minulle olisi. Wendy oli kuitenkin iso tyttö ja hänen pitäisi tajuta kyllä, että joskus piti luopua jostain tärkeästä ja rakkaasta.
Vaikka Wendy tiesi minun olevan oven takana, hän alkoi vain vimmatusti tekemään läksyjä. Hän oli kerta kaikkiaan saanut tarpeeksi.
”Ei tuo auta mitään, hänet kannattaa jättää vain rauhaan”, Zac oli tullut vähin äänin yläkertaan.
”Äh, minä olen huono äiti”, tokaisin alakuloisena ja kävelin Zacin luo.
”Et sinä ole huono äiti. Wendyllä voi olla tänään vain huono päivä”, Zac yritti lohdutella minua.
”Älä kiitos valehtele”, huokaisin syvään.
”Kuule, en minä valehtele koskaan”, hän tokaisi ja painoi pienen suudelman suulleni.
*****
Kun minä olin mennyt Zacin kanssa ulos hoitamaan puutarhaa, Wendy oli livahtanut kissojen luo tekemään läksyjä. Hänen mielialansa parani heti, kun hän sai olla niiden luona.
Wendy oli siitä aivan varma, että jos kissanpennut myytäisiin jonnekkin muualle, hän lähtisi niiden mukaan. Ja hän oli jääräpäinen tyttö.
Wendyn ainoa lohtu olikin elämässä vain kissanpentujen näkeminen ja niiden kanssa leikkiminen. Hänen mielestänsä oli aivan mahdoton ajatus, että kissanpentuja ei olisi.
*****
Kun illalla sitten vihdoin Wendy uskaltautui tulla kodinhoitohuoneesta, olin jo valmiina juttelemaan hänen kanssaan. Zac oli juuri silloin asioillaan ja saimme jutella rauhassa. Lopulta halasimme ja uskoin silloin vielä, että kaikki asiat olivat sillä selviä.
*****
Vietin Zacin kanssa sinä samaisena päivänä iltaa suudelmien kera. Meillä oli hauskaa ja elokuvan katselusta ei tullut oikein mitään. Nautimme niistä hetkistä erityisen paljon, toisen ihon tunteminen ihollaan antoi voimaa ja tunsin olevani kuolematon. Meitä alkoi kuitenkin pian väsyttää ja Zac nousi ylös.
”Minne neiti haluaisi?” Zac kysyi romanttisesti, kun minä hyppäsin hänen reppuselkäänsä.
”Haluan kanssasi tähtiin!” ilmoitin ja osoitin ylös.
”Saamasi pitää!” hän naurahti ja painoi huulensa poskeeni.
Ennen kuin siirryin makuuhuoneen puolelle Zacin kanssa, vilkaisin Wendyä ja näin hänen nukkuvan sikeästi. Silloin luulin vielä kaiken olevan hyvin, olihan Wendy ulkoisesti iloinen tyttö...
Matkani makuuhuoneeseen kuitenkin pysähtyi, kun Zac kaappasi minut tulisiin suudelmiin.
Matkamme jatkui sängyn puolelle ja vietimme sen yön erittäine romanttisin tunnelmin!
*****
Luulin kaiken olevan hyvin; meillä oli katto päämme päällä, oli säännölliset työt ja me olimme muutenkin aika yhtenäinen perhe. Tai siltä ainakin tuntui.
Wendy ei kuitenkaan kertonut kaikkea, vaan itki pimeydessä yksinään. Suru tuhosi häntä koko ajan, eikä kumpikaan meistä tiennyt Wendyn synkkiä salaisuuksia, joten auttaminen oli vaikeaa...
___________________
Nonniin, siinä se osa sitten oli. (: Tarvitsisin kommentteja, että osaisin tehdä sitten ensi osan paremmin ja inspiraatio tarvitsen myös kovasti! Tiedän kyllä, että osa oli aika imelä, mutta ensi osasta sitten teen hiukan masentavan, eli varautukaa siihen sitten kanssa! Ja nyt alankin pikku hiljaa itse osaakin tekemään, että toivoisin sen ilmestyvän jo tässä kuussa, mutta katsotaan sitä asiaa sitten paremmin, kun saan esim. kaikki kuvat otettua. (:
Mutta niitä kommentteja. (;
]]>
