Helou, pitkästä aikaa päästään taas Colejen sukua seuraamaan parin kuukauden tauon jälkeen. Minun pitää kuitenkin kertoa, että tästä osasta tulee hitusen lyhyempi kuin edellisestä (vain 40kuvaa), mutta sen takia olenkin yrittänyt panostaa tekstiin vielä enemmän kuin edellisessä osassa. Toivottavasti olen onnistunut. :P Yliopisto-ajan kuvat ovat otettu pelinkameralla ja muutama kuva Eleyn aikuisiästä, mutta muut sitten ovat ottettu print screenillä > muokattu. Mikä on paras vaihtoehto? Varoituksen sana kuitenkin ensin ennenkuin päästän teidät lukemaan: tässä osassa esiintyy vähän alastomuutta, kiroilua ym. Lukekaa omalla vastuulla. :D Nojaa... ehkä päästän teidät nyt lukemaan itse osan...

Enjoy!

__________

Nuori nainen nuosi tuolistaan ja käveli minua kohti kevyesti, että heikko lattia ei edes narahdellut hänen kävellessään. Neito tutki katseellaan minut päästä varpaisiin ja totesi heleällä äänellä: "Et ole sitten muuttunut viime näkemästä. Hiukset ovat vähän toisenlaiset kuin monta vuotta sitten, mutta olet selvästi se sama onnellinen, mutta vähän epävarma rakas Eleyni." "K-k-kuka sinä olet?"änkytin säikähtäneenä. Kuka oli tämä outo vieras, joka tunsi minut vuosienkin takaa? "Ai minäkö? Herran tähden, etkö tunnista minua Elly?" hän nauroi pehmeällä ja tarttuvalla naurulla. Elly, Elly... maistelin sanaa suussani, sana oli tuttu, mutta en saanut päähäni miksi se oli tuttu. "Nyt keksin! Paras ystäväni kutsui minua Ellyksi ennen hänen kuolemaansa!" olin niin tohkeissani, että huusin vahingossa ääneen ja tajusin vasta kauan sen jälkeen miten kovaa olin edes huutanut. Mahtoikohan vieressä oleva kampuskin värähdellä? "Kylläpä siinä kesti kauan", nuori nainen nauroi entistä enemmän. "Mutta ei se tarkoita sitä, että sinä olisit paras ystäväni sillä paras ystäväni on kuollut!" aloin pikku hiljaa närkästyä tähän vieraaseen. Mitenhän kehtasikaan näytellä minun parasta ystävää, kun olin hetki sitten vasta päässyt surustani yli! "Sinun kannattaa vain uskoa minua sillä minulla on sinulla tärkeää asiaa", vieras jo melkein aneli ja hänen ilmeensä muuttui heti surulliseksi, ehkä kauriinsilmät auttoivat asiaan ehkä eivät.

"Miksi minun pitäisi sinua uskoa?! Ensin leikit minun parasta ystävääni, joka on kuollut ja sitten rupeat anelemaan vielä, että minun pitäisi kuunnella sinua!" aloin raivota oikein kunnolla. Vieraalta putosi ensin yksi kyynel, sitten toinen ja lopulta kolmas. "Minä olen sinun paras ystäväsi. Olen kuollut, mutta tulin luoksesi enkelinä, kokeile vaikka ottaa kädestäni kiinni niin tajuat, että en ole maanpäällä asuva simi", nuori nainen aneli. Otin hänen kädestä kiinni, mutta käsi menikin läpi. Huuleni pyöristyivät ja olin aivan äimänkäkenä. "Tuletko anelamaan, että minusta tulisi uskovainen?" aloin pikku hiljaa rauhoittua, mutta ilkeä olin vielä. "Ei en tullut sellaista anelemaan. Mutta pian sinun puhelimesi alkaa soida ja sielä soittaa eräs poika johon olet pahasti rakastunut et kuitenkaan vastaan..." nuoren naisen puhe keskeytyi, kun puhelin alkoi soida. "Odota käyn vastaamassa!" totesin ja vedin äkkiä arkivaatteet sohvalta päälleni ja juoksin puhelimen luo.

"Eley Cole", vastasin puhelimeen. "Moi Eley! Kävisikö, että tulisin sinne nyt niin voisimme sopia sen eilisen jutun?", mysteeripoika kysyi langan toisesta päästä. Olin hiljaa, nuori nainen oli ennustanut aivan oikein, mutta mikä mahtoi olla ennustuksen loppu? "Eleyyy?" puhelimesta kuului, "oletko vielä siellä?" Laskin puhelimen paikoilleen ja jäin seisomaan paikalleni. Mihin tämä maailma on oikein menossa? ihmettelin mielessäni. Puhelin alkoi soida uudelleen, mutta jätin sen siihen ja palasin vieraani luo.

"Sinä sitten vastasit, mutta löit luurin korvaan", vieras sano hilpeänä. "Nyt kerrot kuitenkin sen ennustuksen loppuun. Sinun takia minun oli keskeytettävä mysteeripojan kanssa puhuminen, kun minä aloin miettimään sitä sinun ennustustasi!" siirsin käteni vyötärölleni, että käsky olisi tehokkaampi. "No, tämä poika pelästyy ja tulee luoksesi. Te lähdette...ööh...sano nyt se nimitys millä tätä poikaa kutsut", paras ystäväni kysyi ärsyytyneenä. "Mysteeripoika", kerroin ja näin parhaan ystäväni alkavan nauraa. "Mysteeripoika, heh heh. Mutta meidän on jatkettava. Te lähdette siis mysteeripojan kanssa hänen luoksensa ja hän tekee jotain sellaista, mikä masentaa sinut. Muutat sitten suurkaupunkiin ja löydät sieltä miehen, joka nostaa sinut pohjalta, mutta..." paras ystäväni hiljeni yhtäkkiä, "hitto, en arvannut hänen tulevan näin pian." Käänsin katseeni ikkunaan ja näin kuinka mysteeripoika käveli pitkin pihaani kohti ulko-ovea. Sitten katsoin uudelleen parasta ystävää, enkeliä. Hänen ilmeensä oli yhtäkkiä synkkä. "Minun on lähdettävä, toivottavasti näen joskus lapsesi tai lapsenlapsesi tai jotkut", paras ystäväni totesi ja yritti saada kasvoillensa hymyn. "Enkö näe enään koskaan sinua?" kysyin peloissani, mutta hän oli jo lähtenyt kauas pois.

Lysähdin istumaan tuolille ja nojasin surullisena pöytään. Ei mysteeripoika minua vie masennukseen, se on varma. Mutta paras ystäväni sanoi niin tai oikeastaan hän ennusti niin, mutta sillä ei ole väliä. Mutta tulevaisuutta voi muuttaa ja mysteeripoika ei masennakkaan minua. En siis mene tänään hänen luoksensa vaikka mikä olisi! Mitä ystäväni sanoikaan? Että toivottavasti hän tapaa lapseni tai lapsenlapseni tai jotkut. Me emme sitten tapaa enään ja minä vain huusin hänelle! Olen hirveä ihminen miksen minäkin voisi lentää ystäväni luo! "Sinulla on tarkoitus, sinä olet koko tukipilari piruja vastaan käytävässä kampailussa!" vilkuilin pelästyneenä ympärilleni, mistä se ääni kuului. En kuitenkaan nähnyt mitään muuta kuin huoneet. Ehkä ääni tuli päästäni tai taivaalta, pilven reunalta. Mutta se oli varmasti ystäväni, siitä ei ole epäillystä. Mitähän tarkoitti piruja vastaan käytävässä kampailussa? Pitäisikö minun taistella? Siihen en kykenisi. "Kymmenes sukupolvi", kuulin taas ääneen. Nyt alkoi selkeytyä asiat! ajattelin.

Kuulin koputusta ovella, mutta en vaivautunut nousemaan ja avaamaan ovea. Päässäni kaikuivat vieläkin ystäväni sanat. Lopulta mysteeripoika oli selkäni takana ja minun oli pakko nousta. Kun nousin ylös kietouduinkin mysteeripoikaan ja halasimme pitkään. Minulta uhohtui täysin ystäväni ennustus mysteeripojan lämpivän halauksen takia. Se oli niin lämmin, että yksi lyhyt halaus olisi sulattanut suuremmankin jäävuoren. "Sinä olet ihan kylmä!" mysteeripoika tokaisi ja katsoi kasvoja, "ja sinä olet ihan kalpea! Menisimmekö vaikka porealteeseen lämmittelemään?" "Vasta illalla, käykö?" kysyin nyt vähän pirteämpänä. "Mennään sitten tuohon sohvalla katsomaan tv:tä, sieltä voi tulla joku hyvä ohjelma juuri nyt!" mysteeripoika hihkaisi ja veti minut sohvalla ihan hänen viereensä. Siinä me sitten sohvalla katsottiin tv:tä ja kuherreltiin. Unohdin kaikki mitä aamulla oli tapahtunut, tuntui kuin se olisi vain unta pelkkää unta. 

Pian tuli pimeä ja siirryimme mysteeripojan kanssa poreammeeseen, kuin oli puhekkin. Kietouduimme heti toisiimme pussaillen ja hyväillen. En edes huomannut, kun poreammeeseen tuli vaalea ja komea mies, joka näytti nyrpeää naamaa meidän touhuilemme. Mysteeripoika oli saanut niinkin hyvin minun unohtamaan kaiken, että toiseksi viimeinen loppukoekkin jäi tekemättä. Lähes aamuun asti me siinä olimme lähekkäin samoin tämä vieras istui seuranamme monta tuntia nyrpeää ilmettä näyttäen. "Hei, lähdetään minun kotiini!" mysteeripoika tokaisi, kun aurinko alkoi nousta ja ensi valon säteet osuivat poreilevaan veteen. "Nyt hetikö?" ihmettelin. "Ensin tietysti pitää vaihtaa vaatteet!" mysteeripoika naureskeli. Kun vieras oli kuullut nämä sanat hän ärähti ja nousi poreammeesta ja lähti kiiren vilkkaan pois. "Mikäs sille tuli?"mysteeripoika ihmetteli. "Hei, ei jäädä miettimään sitä tumpeloa vaan lähdetään luoksesi!" totesin ja heitin vettä mysteeripojan päälle. "Tämä kostetaan!" mysteeripoika nauroi ja heitti minun päälleni vedet. Lähdin kiiren vilkaa sisälle vaihtamaan vaatteet ja mysteeripoika juoksi perääni.

*****

Parin kilometrin kävelyn jälkeen olimme mysteeripojan kotona. Koti ei ihan mikään pieni ollut, sillä siihen kuuluin eteinen, leveä ja pitkä käytävä, iso olohuone, ihan mukavan kokoinen keittiö, vessa ja iso makuuhuone. Sisustus oli kieltämättä vähän niin ja näin, mutta asumiskelpoinen rakennus kyllä oli! "Täällä on tehty viimeksi remontti silloin monta vuotta sitten, kun täällä asui edellinen opiskelija samoin jotkut huonekalut ovat siltä ajalta", mysteeripoika pahoitteli. "Kuinka kauan siitä sitten mahtaa olla?" kysyin uteliaana. "Monta kymmentä vuotta sitten. Tämä rakennus oli vaikka kuinka monta vuotta tyhjillään, kun minä tämän sitten lopulta ostin", mysteeripoika sanoi huolettomasti ja tarrasi toisella kädellä kädestäni kiinni ja toisella vyötäröstäni kiinni, "voi kun sinä oletkin mahdottoman nätti!" "Heh, kiitoksia. En minä nyt niin kaunis ole", yritin olla vaatimaton. "Makuuhuoneessani on paljon tauluja. Menes sinne niitä katsomaan ja voit sitten lopuksi arvioida ne. Minä sen aikana etsin sinulle jotain juomista", mysteeripoika ilmoitti ja näytti sormella mistä ovesta minun pitäisi mennä ja meni itse keittiöön.

Menin makuuhuoneeseen ja tutkin tauluja. Kaikki oli taidokkaasti maalattuja ja pari tauluista näytti tosi arvokkailta. Oliko näihin tauluihin mennyt kaikki mysteeripojan säästöt, kun kerran hänellä ei ollut rahaa uuteen remonttiin ja sisustukseen? Yksi taulu monista tauluista jäi kuitenkin mieleeni. Se oli ruskean sävyinen maalaus jossa nainen ja mies suutelivat. Maalaus varmaan maksoi monta sataa simeleonia ehkä tuhanssia simeleoneja jopa. Niin kaunis maalaus oli ja kaiken lisäksi se korosti kauniisti muuten ruskean sävyistä huonetta, että hui vaan.

Yhtäkkiä mysteeripoika oli jo vieressäni mehutölkkiä kädessään. "Jassoo, tuoko maalaus oli se kaikista kaunein", mysteeripoika ihmetteli, "se maksoi vain pari kymppiä ei sen enempää. Aika arvoton maalaus eikä sen suuremmin kauniskaan. Tai no, nuo kehykset ovat aika arvokkaat, mutta ei sen enempää." "Tuohan on tosi kaunis maalaus en ole ennen kauniimpaa nähnytkään!" huudahdin. "Kuule, monet asiat yllättävät", mysteeripoika hymyili ja ojensi tölkkin, "jääkapissa ei ollut muuta kuin tämä, mutta toivottavasti tämä kelpaa." "Ei sinun olisi tarvinnut antaa minulle mitään, mutta pakko se nyt tässä vaiheessa on ottaa tarjouksesi vastaan", naureskelin ja otin ensimmäisen hörpyn,"mmm...tämä ei ole koskaan ollut näin hyvää!" Mysteeripojan huulille oli tullut virnistys ja hän otti minut itseänsä vastaan suudelleen kasvojani.

Liikuimme kohti sänkyä suudelleen toisiamme intohimoisesti. Se hetki tuntui ikuiselta, kun olimme toisissamme kiinni. Suudellessamme mysteeripoika alkoi pikku hiljaa riisua ensin paitaani pois sitten pikku hiljaa housujani, kunnes olin lopulta alusvaatteisillani. Kaaduimme molemmat sänkyyn nauraen ja aloin minäkin riisua mysteeripojan vaatteita pikku hiljaa.

Pian olimme jo alusvaatteissa toisiamme hyväilemässä. En tiedä miten näin pääsi käymään. Yhtäkkiä olin mysteeripojan kanssa sängyssä, kun eilen vielä ystäväni kertoi, että mysteeripoika ajaisi minut masennukseen. Ja sitten minulla välähti. Vieras vaalea ja komea mies oli yrittänyt muistuttaa minua ystäväni ennustuksesta, mutta minä niin rakastuneena olin käpertynyt vain entistä kovemmin mysteeripojan kainaloon. Mutta sitten mysteeripoika alkoi avaamaan rintsikoita. "Mitä vittua sinä senkin sika olet tekemässä?!" kiljuin ja löin mysteeripoikaa kasvoihin. "Ja mitä sinä narttu äsken oikein teit?! Löit minua poskeen!" mysteeripoika huusi minulle takaisin ja veti minut lattialla. "Päästä irti!" uikutin peloissani. Pian makasin lattialla mysteeripojan seisoassa vieressäni.

"Onko se paskamainen enkeli tullut varoittamaan sinua?" mysteeripoika tivasi ja tasapainoitteli yhdellä jalalla. "Tiedätkö hänet?" sanoin ääni väristen. "Olen piru, ihan oikea piru, joten minun täytyy tietä enkeli. Loogista?" mysteeripoika tiuskaisi. "Miksei sinulla ole sitten punaista pukua ja sarvia?" vitsailin. "Oliko tuo muka hauskaa ämmä?!" mysteeripoika tiuskaisi ja tuli lähemmäs kasvojani. Hänellä oli kuuma hengitys ja nyt vasta huomasin sen kunnolla. En ehtinyt kuin hetken miettiä mysteeripojan hengitystä, kun tunsin selässä kauhean pistelevää kipua ja huomasin, että selkääni oli tullut pitkä ja verta vuotava haava. Purin kuitenkin hampaat yhteen ja kokosin ajatukseni:"Nyt voit ehkä kertoa nimesikin. Eikö tässä olla oltu jo ihan tarpeeksi kauan pimennossa, kun nyt paljastit senkin, että olet piru." "Sinäkö haluat nimeni kuulla? No, olen Valtteri Riti, kuulostaako tutulta?" Valteri hymyili leveästi. "V-valtteri Riti? Se kuuluisa sarjamurhaaja ja raiskaaja, joka pakeni kolme ja puoli vuotta sitten vankilasta?" tunsin kuinka minulta alkoi happi loppua, olinko tosiaan hänen kanssaan kuherrellut sohvalla, suudellut kiihekästi ja vaikka mitä, vaikka hän olisi jossain välissä voinut työntää vaikka puukon lävitseni. "Kauhistuttiko tämä uutinen", Valtteri kysyi virnuilen,"ja jos lavertelet tästä poliisille, että vihdoin Valtteri on löytynyt, sinun joku lapsesi tai lapsenlapsesi tai joku saa karvaan kohtalon!" "Ei onnistu, sillä siinä on kaksi muttaa. Ensimmäinen on, että sinä vietät monen monta vuotta vankilassa ja olet jo vanha ja heikko, kun pääset sieltä pois ja toinen on, että minä en saa koskaan lapsia!" tokaisin hymyillen. "Tiesitkö, että elän ikuisesti ja sinä saat lapsia, niin on ennustettu", mysteeripoika nauroi ja ilmeeni synkkeni,"mutta kyllä minä joskus kuolen, kuolen silloin kun..." Kuulin kaukaa poliisiauton sireenien soimisen. "Hemmetti, mitä ne kytät täällä kiertää?!" Valtteri kääntyi kohti ovea ja näki poliisiauton huristavan tiellä,"minä taidan kuitenkin lähteä tästä luennolle, että voit lähteä vaikka pois tästä rakennuksesta tai jotain."

Valtteri avasi lukitun oven ja oli jo kävelemässä pois, kun kääntyi äkkiä minun suuntaani ja sanoi:"Sinä olet kyllä kaikkein nätin, mitä olen ikinä nähnyt." Häkellyin, oliko sittenkin sarjamurhaajalla tunteita? Nousin kuitenkin vasta ylös, kun kuulin, että ulko-ovi suljettiin.

 Konttasin nurkkaan yhden maalauksen eteen ja aloin itkeä. Itkin monta tuntia ja kun lopulta nousin ja menin vessaan katsomaan kasvojani, ripsiväri oli levinnyt pitkin poskiani. Yritin pestä vedellä ripsivärit pois, mutta huonoin tuloksin. Minun oli jätettävä mustat silmänaluset ja lähdettävä pois. Lähdinkin heti pois ja juosten, kun olin lopulta valmis. Omaan asuntooni päästyäni aloin kerätä tärkeimmät tavarani ja pakkasin ne pusseihin ja laukkuihin. Sitten lähdin yliopistolle anomaan, että saisin tehdä molemmat loppukokeet nyt tässä ja heti. Yliopiston väki olikin yllättävän mukava, he antoivat tehdä loppukokeet. Keskiarvoksi sain 4,3 ja pienen taulun, jossa kerrottiin minun suorittaneen yliopiston pääaineena taide. Sitten oli pitkä matka etsimään asuntoa.

Kun olin sitten loppukokeen tehnyt, kävin kirjastossa katsomassa löytyisikö sieltä karttaa. Vihdoin kun sitten löysin monen tunnin etsinnän jälkeen oikean kartan, eräs työntekijä tuli ilmoittamaan, että kirjasto suljettaisiin nyt tämän päivän osalta. "Mitä hittoa?" ulvaisin ja takerruin entistä voimakkaammin siihen pieneen paperin palaan, joka näyttäisi minun tulevaisuuteni, "nythän päivä on vasta alkanut kunnolla!" "Ei kukaan enään ole kirjastossa näinä päivinä ja tähän aikaan. Katsos, kaikki valmistelevat juhlia", työntekijä ilmoitti kaikkitietävästi. Juntti mikä juntti, ajattelin. "Sinä et näköjään juhlia pidä, vai mihin olet matkalla?" hän osoitti kysyvästi matkalaukkuani. "Joo, näin on. Lähden kauas yliopistosta! Mutta nyt, voisitko jättää minut rauhaan, että saisin selville määränpääni ja sinä pääsisit kotiin", huomautin ja siirsin katseeni pois työntekijän isosta ja kyhmyisestä nenästä. "Jätit siis yliopiston kesken?" hän kysyi halveksuen ja oli kuin ettei hän olisi kuullut sanomistani rauhaan jättämisestä. "En jättänyt yliopistoa kesken. Pääsin ainoastaan vähän aikaisemmin lähtemään. Ehkä sen aiheutti vitosen keskiarvo", näin kuinka työntekijän ilme muutui, näköjään olin aika hyvä valehtelemaan, kun hän uskoi tuollaista, "voisiko tämän ostaa?" osoitin karttaa ja aloin kaivaa kukkaroni esiin. "Saat sen ilmaiseksi, talo tarjoaa", työntekijä tokaisi vieläkin häkeltyneenä ja lähti korot kopisten henkilökunnan huoneeseen. Ja minä lähdin leveän hymyn kanssa ulos tutkimaan minne voisin muuttaa.

*****

Olin puolen tunnin pähkäillyn jälkeen päättänyt minne muuttaisin. Kaupunki oli parin miljoonan simin asuttama Belladonna poukama, jossa löytyi paikkoja jokaisen tarpeisiin. Hinnat olivat hiukan korkeat tonteilla, mutta enhän mihinkään kartanoon ollut muuttamassa. Keskikokoisella tontilla pieni taloa, jota voisi myöhemmin remontoida miten itse haluaisin, sellainen olisi suunnitelmissa. No, tilasin taksin ja lähdin kohti uutta kaupunkia ja uutta tulevaisuutta. Perille päästyäni marsin suoraan kiinteistövälittäjän luo ja ilmoitin, että haluaisin asunnon nyt ja heti. Sanoin mitä odotin talolta ja hetken päästä kauluspaitaan pukeutunut mieshenkilö ilmoitti, että hän löysi juuri sellaisen talon, mikä sopisi minulle kuin nyrkki silmään. Lähdimmekin heti katsomaan tontia hienolla punaisella citymaasturilla.

 Talo ja tontti olivatkin kuin nakutettu minulle! Tontti oli iso, mutta siinä oli pienen pienin yksiö. Onneksi oli tilaa remontoida ja ihana pihakin oli suuri mahdollisuus. Tontilla oli hintaa vähän päälle kymmentuhatta simeleonia, mutta hinta sisälsi sisällä olevan jääkaapin, sängyn, tuolin, television ja vessanpöntön. Pihalla taas oli suihku, naulakko, hella, taso ja kirjahylly. Eiköhän näillä pärjätä hetki, tuumailin. Nostin maasta matkalaukun ja lähdin sisälle purkamaan tavaroitani. Avasin ulko-oven, jolloin se narahti erittäin ikävästi. Mitähän muuta rikkinöistä täällä mahtaa olla, irvistin.

En tiennyt tarkalleen miten kauan olin tässä pienessä ja rikkinäisessä tönössä asunut. Tarpeeksi kauan kuitenkin, että olin kyllästynyt aina tempuilevaan vessanpönttöön ja vähänkin lämpimällä säällä lämpenevään jääkaappiin. Eihän minulla ollut varaa ostaa uusia huonekaluja tai parhaimmassa tapauksessa ostaa uutta asuntoa, sillä työttömällä vapaa-ajan maalarilla rahaa tietysti oli vain laskuihin ja joka päiväiseen syömiseen. Joskus vaatteitakin pystyi ostaa, mutta yleensä niitäkin sai vain alennusostoksilta ja kirpputoreilta. Tällä hetkellä ei vain ollut tarjolla taiteilijalle työpaikkaa. Huoltoasemilla olin tehnyt töitä, mutta aina parin päivän päästä sain potkut. Sellaista se oli, olin kaikessa muussa surkea paitsi maalaamisessa, se vain pitäisi jollekkin näyttää.

Köyhyyden ja kamalien kokemusten johdosta aloin pikku hiljaa masentua ja se taas tarkoitti, että synkkänä sai vielä vähemmän töitä. Ensiksi aloin polttaa tupakkaa. Se helpotti aina hetkeksi kurjaa oloani, mutta ei kestänyt kaua, kun olin taas maassa ja oli pakko saada uusi nikotiini annos. Päivässä minulla meni aina pari askia tupakkaa, joskus vähemmän joskus enemmän. Ei minulla ollut muuta tekemistä kuin polttaa ja maalata. Tupakan johdosta aloin kuitenkin köyhtyä aina vain enemmän ja joitakin laskuja alkoi jäädä maksamatta.

Kerran postista tuli varoitus, että tulisi uloshäätö, jos laskuja ei aleta maksamaan. Heräsin todellisuuteen. Kohta minulla ei olisi enään taloa ei mitään, käpertyisin aina vain illan tulleen pahvilaatikkoon, jos jatkaisin samaa linjaa. Aloin maalata entistä enemmän tauluja ja poltin päivässä vain yhden askin tupakkaa.

Pikku hiljaa aloin rikastua, sain maksettua laskut ajallaan ja ehdin jo suunnitella vähän remonttia. Remontti jäi kuitenkin vain haaveeksi, kun en jaksanut enään maalata monta taulua päivässä, vaan väsyin. Ostin baaritiskin ja aloin juoda kaljaa tupakoinnin rinnalla. Minä olin masenutunut, nikotiiniriippuvainen, alkoholisti ja työtön. Asiat eivät voineet enään muuttua pahemmiksi!

Toisin kävi. minulle tuli muutaman viikon päästä toinen uloshäätö-varoitus enkä enään tiennyt mitä minun pitäisi tehdä. Maalaamaan en enään pystynyt samaan tahtiin enkä tupakasta ja kaljasta luopumaan pystynyt. Töitä minun oli turha hakea, kun taiteilijoista ei ollut pulaa ja muissa työpaikoissa en menestynyt. Minun oli pakko ruveta myymään itseäni, vaikka minulla oli kauheita muistoja sängystä ja pelkästä kosketuksesta. Ensin en perinyt maksua vaan halusin minut monen tietoon. Lopulta pyysin hintaa ja siitä sai mukavasti rahaa, että pystyin elättää itseäni. Sillä summalla, mikä laskujen ja ruoan oston jälkeen, remontista ei voinut kuin haaveilla. Ihmettelin usein, kun menin nukkumaan, miten nuorena elämäni tuntui niin helpolta ja tulevaisuuden suunntelmat olivat valmiiksi suunniteltu, mutta yhtäkkiä kaikki oli mennyt päin paskaa. Mutta sellaista se elämä oli. Heti kun elämä on niin täydellistä, ukkosmyrsky hyökkää päälle ja täydellisyys on poissa, tuolla kaukana horisontissa.

*****

Sitten eräänä syksyisenä kylmänä päivänä, kun istuin tuubitopilla ja farkuilla uusilla puutarhakalusteilla opiskellen kirjasta ruoanlaittoa ja samalla poltaen tupakkaa, toiseen tuoliin istahti yhtäkkiä siistinnäköinen mies. Pidätin hengitystä ja yritin jatkaa lukemista, peläten mitä mies mahtaa seuraavaksi tehdä. Hän käänsi päänsä minua kohti ja sydämmeni alkoi hakata lujaa. Vaivoin sain kirjasta käännettyä sivua ja tupakkikin oli tipahtaa maahan käteni täristessä. "Sinun pitäisi ryhdistäytyä", yhtäkkiä tämä vieras mies tokaisi. Hänen äänensä oli jotenkin tuttu, niinkuin olisin kuullut hänen puhuvan joskus toistekkin minulla, säikähdyksissäni kuitenkin tiputin tupakin maahan. "Hemmetin hemmetti!" tiuskaisin, kun näin tupakin sammuvan, "siinä meni se viimeinenkin tupakki." "Hei, kuule sinun pitäisi ryhdistäytyä. Polttaminen, juominen ja huoraaminen eivät sovi sinulla", mies kertoi tärkeänä. "Ja sinä saat mennä kauas saarnojesi kanssa. Minä vietän elämäni niinkuin itse haluan ja kenenkään muun ei tarvitse siihen tulla saarnaamaan, että elän lyhyen elämän, minusta tulee sairas ja enkä ole onnellinen. Hei, haloo! Jättäkää minut rauhaa!" käännyin katsomaan vierasta huutaen hänelle ilkeästi. "No, mites treffit illalla?" mies kysyi eikä välittänyt äskeisestä huudostani. "Treffit?" sanoin epäuskoisesti, "se maksaa sitten vähän enemmän." "Ei ei, en tarkoittanut maksullisia treffejä. Ihan minä ja sinä vain", mies huomatti ja sitten muistin kuka hän oli. Hän oli eräs mies, jota olin ensimmäisinä kertoinani yrittänyt saada hänet sänkyyn maksun vastineena. Hän ei ollut suostunut siihen sillä hän halusi ensin vankan suhteen ennen petipuuhia. Olin tietysti vain pyöritellyt hänelle silmiä. "Tulen sitten kahdeksalta hakemaan", hän totesi ja lähti. Apuaaa!

 Apua, apua, apua! tuskailin peilin edessä ja yritin saada villit hiukseni kuriin. Olin sittenkin päätänyt lähteä miehen kanssa treffeille, olihan hän ensimmäinen simi yliopiston jälkeen, joka välitti minusta itseni takia eikä vain sen takia, että pääsisi minun kanssa sänkyyn. Vihdon sain sitten nutturan tehtyä ja hetken peilin edessä seistyä päätin myös pyyhkiä punaisen huulipunan pois ja vaihdoin sen punaisen sävyiseen huulikiiltoon. "Eiköhän pärstäni nyt käy treffeille", totesin ääneen ja siirryin vaatteiden kimpuun. Naulakosta löysin sitten valkoisen mekon, sukkahousut ja mustan neuletakin, sekä mustan lämpimän takin. Istahdin lopuksi rikkinäiseen tuoliin ja jäin odottamaan. 

 Olin istunut tuolilla odotellen jo varmaan monta tuntia tai ainakin se siltä tuntui. Katsahdin kelloa, sehän oli vasta vartin yli seitsemän ja tässä oli vielä aikaa tehdä jotain 45 minuuttia! Päätin sitten avata television ja sainkin siinä ajan kulumaan katsoessani Big Brotheria.

45 minuutin kuluttua näin kuinka tämä mies, joka oli pyytänyt minut treffeille, harpoi nopealla tahdilla oveani kohti. Suljin äkkiä television ja vedin takin päälle. Pian oli jo pinkomassa pimeässä syysillassa kohti miestä. Miehen luona halasin häntä pitkään ja  kuiskasin hänen korvaansa :"Kiitos." "Ole hyvä vain", hän sanoi lämpimästi, "oletpa tänään kaunis." "Heh, kiitoksia vain", naurahdin ja totesin mielessäni, että illasta tulee takuulla mahtava! "Minulla ei kuitenkaan harmittavasti ole rahaa treffeille", pahoittelin. "Mielelläni tarjoan tälle kauniille neidille ruoan!" hän lirkutteli. Sitten otimme toisiamme kädestä kiinni ja lähdimme syömään rikkaiden ravintolaan.

Niinkuin arvelinkin, treffit olivat mahtavat! Mies, joka esittäytyi Risto-Petteriksi, kuunteli minua ja minun murheitani, mutta sain syödä myös hyvää ruokaa pitkästä aikaa. Loppujen lopuksi, vaikka ruoka oli hyvää ja hän oli mainio kuuntelija, treffit olivat mainiot vain sen takia, että meillä oli hauskaa sekä löysimme paljon toisistamme yhtäläisyyksiä.

Seisoimme pitkää mitään sanomatta oveni edess, kunnes Risto otti minut lämpimään syleillyynsä. "Kiitos ihanasta illasta", kiittelin. "Älä kiittele minua! Sinun takia treffit onnistuivat", Risto totesi katsoen minua silmiin kuin rakastunut, "toivottavasti näemme taas pian." "Ihan varmasti!" hihkaisin koskettaessani hänen lyhyttä tukkaansa, "jos muistat sitten vain soittaa siihen numeroon, jonka annoin sinulle ravintolassa!" Irrotin otteeni Ristosta ja hymyilin leveästi. Yhtäkkiä hän sitten veti minut taas lähemmäs häntä ja antoi suukon poskelleni. Ja minä punastuin! Tästä se elämä muuttuu parempaan suuntaan, totesin mielessäni. Hyvästelimme toisemme ja istahdin sängyn päälle.

Ensimmäinen muutos minkä aion tehdä on se, että lopetan tupakoinnin tai ainakin vähennän sitä! Ei sen pitäisi olla niin vaikeata, kun siitä on vain vähän aikaa, kun aloitin polttamisen. Toisena minun pitäisi vähentää alkoholin litkimistä, taidankin myydä heti huomenna baaritiskin ja suunnitella minkä tavaran minun kannattaisi ostaa seuraavaksi. Kolmanneksi minun pitäisi lopettaa itseni myymisen! Ja neljänneksi etsin ahkerasti, jos jossakin on vapaa työpaikka taitelijalle, jos sellaista ei kuitenkaan lyödy, alan opiskelemaan kirjoista kaikenlaista ja sitten haen töitä jostain, suunnittelin innoissani, mutta lopulta uni vei vallan ja nukahdin syvään ja onnelliseen uneen.

*****

 Heti seuraavana päivänä aloitin maalaamaan aivan uudella innolla. Siinä kuluikin monta tuntia sivellin kädessä ja aina uusi ja puhdas paperi valmistuneen maalauksen tilalla. Minua ei edes häirinnyt tuuli, joka kavalasti tuuletti aina hiukseni kriittisellä hetkellä silmieni eteen. Kieltämättä maalauksista tuli paljon abstraktisempia kuin edellisistä töistäni ja arvelin hinnan nousevan yli viiteen sataan simeleoniin per maalaus. Ja tietysti olin oikeassa, ainahan minä olen oikeassa! Hinnat kohosivat maalauksissani kuin häkä ja kotiin tullessani kädessäni komeili pari tuhatta simeleonia, miten tämä olikaan näin helppoa! ajattelin.

Minulla tuli myös paljon epäonnistuneita maalauksia, mutta ne olivat yleensä vain harjoittelua yhdestä isosta maalauksesta, jonka joskus maalaan öljyväreillä. Maalauksessa nainen ja mies kävelevät käsi kädessä ylittäen kaikki tuskat, epäonnistumiset ja lopulta kuoleman. Maalauksessa pari on mitä onnellisin ja vaikeuksista huolimatta näytti, että he elivät pitkän ja onnellisen elämän. Maalaus kuitenkin oli vielä harjoittelu vaiheessa, mutta luonnokset jo nyt lämmittivät mieltäni. Haluaisin olla onnellinen pari Riston kanssa ja elää hyvän ja pitkä elämän.

Mitä Ristoon tulle, hän ei ole vieläkään soittanut minulle. Olin kytännyt koko maalaussession ajan soittaisiko hän, mutta ei, hän ei soittanut. Ihan soitotta en kuitenkaan jäänyt vaan yliopisto aikainen paras ystäväni soitti ja kertoi, että haluaisi tavata minut ja sopia meidän tyhmän riitamme. Jouduin kuitenkin kertoa muutostani entiselle ystävälleni ja hän kertoi tulevansa joku päivä, kun läpäisee ensin yliopiston. Niin ja näin arvasin heti, että entinen ystäväni oli palannut yhteen itse pirun kanssa, eikä hän varmasti tulisi luokseni kylään vaan unohtaisi heti lupauksensa vaivuttuaan pirun lämpimään ja romanttiseen suuteluun. Itse taas en uskaltanut Ristolle soittaa, sillä ihan varmasti hän käsittäisi, että olin epätoivoinen, joten jätin numerotiedustelun rauhaan ja keskityin maalaamiseen ja puhelimen kyttäämiseen.

 

Lunta satoi taivaan täydeltä ja joulu alkoi olla jo ovella. Tälläkin hetkellä kaupasta sai ostettua kaikkea jouluun liittyvää tilpehööriä, joita mainostettiin jatkuvalla syötöllä teeveestä. Joulusta oli tullut niin kaupallinen juhla, että minua aivan oksetti, vaikka ennen se oli aivan ihanaa saada kaikkea mahtavaa lahjaksi "joulupukilta". Minulla oli kuitenkin paljon parempaakin tekemistä, kuin hyllyjen välissä sinkoilu, sillä odotin tohkeissani milloin Risto päättäisi soittaa minulle vihdoin.

Oli kulunut päiviä ja viikkoja minun ja Riston treffeistä, mutta puhelimeni pysyi silti mykkänä. Aloin närkästyä pikku hiljaa odottamiseen ja monta kertaa olin jo soittamassa numerotiedusteluun ja kysymässä Riston numeroa, että olisin voinut soittaa hänelle ja tivata, miksi minä olin joutunut odottaa niin kauan. Pidin kuitenkin näppini kurissa ja kilttinä tyttönä jäin uudelle tuolilleni istumaan. Ehkä hyvää kannattaa vain odottaa vähän pidempään..., olin päätellyt, vaikka päässäni pyöri kaikenlaista inhottavaa, että Risto ei soita ollenkaan ja juoruilee vain kaikille parille miljoonalle simille siitä, kuinka idiootti olen. Yritin karkottaa kuitenkin ne ajatukset pois, mutta ne iskivät aina uudelleen kaksinkerroin pahemmin.

Vaikka jouduin odottamaan Riston soittoa tuskallisen kauan, olin hänelle kiitollinen. Hän oli avanut silmäni ja samalla pelastanut elämäni. Olinkin edistynyt runsaasti itseni parantamisessa: tupakkia poltin enään vain puoli askia päivässä, en enään juonout kaljaa, itseni myymisestäni luovuin jo kauan aikaa sitten, töitä vain en ollut löytänyt vielä, mutta ahkerasti niitäkin olin etsinyt! Kaikesta tästä pystyin kiittämään vain yhtä simiä: Ristoa! Joka voisi nyt pentele kohta soittaa!

*****

 

Niin se sitten joulu meni minun odotellessa Riston soittoa, mitä koskaan ei tullutkaan. Tottakai minulla meni siinä joulu pilalle, kun jouduin vain kotona kytätä, milloin saisin puhelun. Ihan varmasti olisin kaupungilla nähnyt uusia tuttavuuksia, joistain olisi voinut tulla myös hyviä ystäviä ja ihan varmasti kaupungilla olisi ollut paljon myös komeita miehiä! Mutta minä olin vain kotona odottaen. Vähän ennen joulua jo mietin, että Risto soittaisi minulla jouluna ja antaisi jotain aivan ihanaa joululahjaksi. Jouduin kuitenkin pettymään sillä niin ei käynyt.

Eräänä päivänä sitten en enään kestänyt vaan sieppasin puhelimen kouraan ja näpyttelin numerotiedustelun numeron ja kysyin Riston numeroa. Siellä annettiin numero ja soitin heti Ristolle. Puhelin piippasi ensin kerran, sitten toisen, vielä kolmannen ja neljännen kerran ja luulin jo, että Risto ei vastaisikkaan, kun sitten yhtäkkiä puhelimeen vastattiin: "Risto-Petteri." Menin aivan mykäksi enkä tiennyt mitä sanoisin."Haloo, onko siellä ketään?" puhelimesta kuului. Pidätin hengitystäni ja kokosin ajatukseni:"Joo, onhan täällä minä, Eley." "Ai hei Eley! Olin juuri soittamassa sinulle", Risto kertoi."Siitä puheenollen. Lupasit syksyn lopussa, että soittaisit minulle ja siitä on nyt viisi kuukautta. Miten voi näin kauan kestää, että otat puhelimen kouraasi ja soitat minulle?!" tivasin ilkeään sävyyn. "Olen pahoillan, että en ole ehtinyt soittaa sinulle. Minulla on ollut niin kiireitä töissä monena kuukautena, että minulla ei olisi ollut aikaa treffeille kanssasi ja koko joulun vietin monen tunnin ajomatkan päässä vanhempieni luona, maalla", Risto selitti. "Mutta herranjumala, viisi kuukautta! Olisit edes voinut soittaa minulle ja kertoa, että sinulla on kiireitä siihen ja siihen asti", aloin jo hikeentyä. "Rauhoitu, minun olisi ehkä pitänyt soittaa sinulle, mutta tehty mikä tehty", Risto totesi vieläkin niin tyyneen rauhallisesti, että minua alkoi yököttää. "Ehkä olisi pitänytkin!" melkein jo huusin. Olin vain niin närkästynyt Riston selityksiin. Bla, bla, blaa... jatka vain sitä selittelyäsi! "Minulla on nyt vielä pari päivää töitä, mutta jos tapaisimme sitten vaikka teillä lauantaina?" Risto kysyi ystävällisesti. "Ai häh? Kahden päivän päästä luonani?" olin aivan yllättynyt. "Niin. Toivottavasti sinulle sopii", Risto kertoi hymyillen. "Tottakai minulle sopii!" hihkaisin. "No hyvä, nähdään silloin," Risto houkaisi ja sulki puhelimensa. Ihanaa, näen taas kohta Riston! iloitsin ja pyörin pitkin huonettani, kunnes tajusin, että jouduin odottamaan vielä kaksi päivää, jotka voisin kyllä viettää ihan kaupungilla kierrellen.

 

Kaksi päivää kuluikin yllättävän äkkiä, kun vietin suurimman osan päivästä kaupungilla. Ensimmäistä kertaa tutuistuin myös moniin simeihin ja parista tuli jopa kavereitani, joiden kanssa hengailin kahviloissa ja shoppailin vaatekaupoissa. Niinä kahtena päivänä en edes muistanut koko Ristoa ja se oli myös ensimmäinen kerta, kun en koko päivänä poltannut yhtäkään tupakkia vaan kaikki ylimääräiset rahat käytin kauniisiin vaatteisiin. Mutta kun oli perjantai-ilta ja olin menossa nukkumaan, minulle iski paniikki, huomenna tapaisin Riston yli viiden kuukauden jälkeen!

Aamulla heräsin aikaisin ja aloin valmistua jännityksellä minun ja Riston treffeille, vaikka nehän pidettäisiin vain luonani eli mikään liika pynttääminen ei ollut tarpeen. Kun olin siten saanut itseni ja pienen kotini valmiksi, istahdin tuolileni ja jäin odottamaan, että kello olisi kaksitoista. Risto oli luvannut tulla silloin. Odotin ja odotin, pelkäsin jo, että hän ei tulisikkaan, mutta aina kun katsoin kelloa se oli aina alle kaksitoista. Aikaa kului ja kun kello oli sitten lopultakin kaksitoista, aloin hätääntyä. Katsoin kelloa tarkasti ja kun minuuttiviisara liikui, kuulin pihalta askelia, Risto!

 

 Vedin äkkiä lämpimämmät vaatteet ylleni ja juoksin ulos Riston luo. Riston luona hyppäsin yllättäen hänen syliinsä ja hän tartui minuun säikähtäen hyppyäni. Oli taas ihana tuntea toinen simi ihollaan. "Ihana nähdä sinut taas pitkästä aikaa", kuiskasin hänen korvaansa. "Samoin sinua", Risto sanoi epävärmasti. "sinä et enään haise pahalta!" Näin kuinka Riston kasvoille nousi hymy. "Kiitos sinun", kuiskasin hänen korvaansa ja nojasin hänen kyynärpäähänsä ja hän minun. Hetki oli aivan ihana, niinkuin jostain romanttisesta leffastas, jossa pari löytää vihdoin toisensa monen vuoden päästä. Simejä kulki ohi ja he katsoivat meitä ihmeissään, mitä me mahdamme tehdä, mutta me emme välittäneet heidän katseistaan tai sanoistaan. Me olimme vain kahden, olimme kuin joissain taivaassa, taivaassa jossa hyvyys, onni ja rakkaus voittavat ja pahuus häviää, aivan niinkuin saduissa! Sitten irrottauduimme toisistamme, mutta pidimme silti toisiamme käsistä kiinni.

Risto hivuttautui lähemmäs kasvojani ja antoi pusun poskelle. "Saaneen muuten tiedustella, missä sinä olet oikean töissä?" ihmettelin ja siirsin käteni lantiolleni. "Ai minäkö? Minun  työpaikkani vaihtelee hurjasti. Jossakin välissä voin olla vartija ja joskus taas konttorissa töissä", Risto vastasi ympäripyöreästi ja haroi hiuksiaan. "Aaa... Mihin olet kouluttautunut?" yritin saada jotain selville Riston töissä. "Haluatko tosiaan kuulla? Olen kouluttautunut vaikka miksi!" Risto naurahti. "Minkälaista työtä sinä TÄLLÄ HETKELLÄ teet?" aloin närkästyä. "Tällä hetkellä teen tietokonetöitä ja tarkailen yhden suuren brändin tiliä", Risto kertoi hymyillen. "Jassoo, nyt sain tämänkin selville", siirsin käteni pois lantioltani ja hymyilin vähän, "hei tanssitaanko?"  "No, jos nyt pakko on...", Risto vastasi vähän vaivaatuneena. "Mahtava juttu!" hihkaisin.

Pöyrähtelimme ja tansimme pitkin nurmikkoani. Kieltämättä Risto vaikutti vähän vaivaantuneelta, mutta enhän minä sitä huomannut tansin lumossa. Kun olimme hetken tanssineet, Risto sai puhelun. Hän puhui ensin pitkään ja puhelun päätyttyä, hän kertoi, että töissä oli tullut kauhea kriisi ja hänen oli lähdettävä heti, mutta Risto kertoi, että hän ehtisi huomenna olla kanssani. Hyvästelimme toisemme ja Riston lähdettyän, jäin vielä katsomaan hänen peräänsä, voi kun olin niin rakastunut Ristoon!

Loppu päivän minä sitten maalasin tauluja, paljon hienoja tauluja! Mutta kun menin nukkumaan, minulle tuli surkea olo. En tiedä miksi, sillä minun pitäisi olla onnellinen elämääni. Minulla oli vihdoin hyvä tulevaisuus edessä, minulla oli tosi mahtava poikaystävä, joka kieltämättä käyttäytyi tänäänkin omituisesti, minulla oli täällä kavereita sekä katto pääni päällä. Silti minulla puuttui jotakin tai ainakin tuntui niin vajavaiselta tällä hetkellä.

*****

Heräsin tänäänkin ajoissa, en kuitenkaan tällä kertaa sen takia, että näksin Riston, vaan tuntui siltä, että tämä päivä muuttaisi elämäni roimasti. Ja niin kävikin! Kun olin noussut sängystäni, vaihtanut eiliset vaatteet päälle ja laittanut sekä kasvoni että hiukseni kuntoon, etsin matalan lumikerroksen alta, joka oli nähtävästi satanut yöänaikana, päivän lehteä. Lehden löydettyäni istahdin sisälle tuoliin ja selailin laiskasti lehteä. Vasta siinä kohdassa keskityin kunnolla lehden lukuun, kun löysin viimeisiltä sivuilta monta työpaikkailmoitusta. Selailin pitkää litanjaa, kunnes yhtäkkiä silmääni osui eräs työpaikka taitelijalle. Ei se hääppöinen ollut, sillä siinä joutuisin venyttämään kangasta, mutta ainahan oli mahdollisuus saada ylennys ja kaiken lisäksi minulla oli todistus, että olin päässyt yliopiston läpi pääaineena taide, kaiken lisäksi vielä 4,3 keskiarvolla! Päätin sitten soittaa samaisessa laatikossa, missä oli tuo ilmoitus, olevaan numeroon.

Soitin hetken päästä numeroon ja minulle vastasi uninen ja vähän ärtynyt mies, jolloin tajusin, että kellohan oli vasta seitsemän! Kerroin miehelle, että olin nähnyt ilmoituksen ja että olisin valmis yrittämään vapaana olevaa paikkaa. mies kertoi nauraen, että palkkaisi minut heti, jos tulisin huomenna ajoissa töihin, ei siinä mitään työhaastettelua tarvitsisi. Olin ihmeissäni, että eikö kukaan muu olisi hakemassa tätä työpaikkaa itsellensä. Mies vain naurahti ja totesi, että suurin osa taiteilijoista tekee jo töitä ja ne pari kolme työtöntä taiteilijaa ei tälläisiin töihin hae. Minua alkoi epäilyttää mihin olin ryhtymässä, mutta vastasin silti miehelle itsevarmasti, että olisin tulossa. Suljettuani puhelimen olisin halunnut itkeä onnesta; minulla oli vihdoin työpaikka ja saisin kaiken lisäksi viettää koko tämän päivän Riston kanssa!

Vietin aamun ensin maalaten tauluja sillä pitihän minun maalaustaitoni olla kunnossa huomenna, kun aloitan työni. Pian kuitenkin kello oli jo niin paljon, että näin Riston tulevan minua kohti. Minä olin kuitenkin nopeampi ja jo parin sekunnin päästä olin halaamassa Ristoa. Risto kuitenkin irrottautui otteestani ja suuteli minua pitkään. Se oli meidän ensimmäinen kunnon suudelma ja mahtava se oli, mahtavampikin kuin pirun suutelu! "Tänään voimme viettää koko päivän vain kahdestaan! Laitoin jopa kännykkänikin äänettömälle, joten se ei meitä ainakaan häiritse", Risto säteili ja suuteli minua uudelleen, "mitäs mieltä olisit siitä jos menisimme heti sänkyyn kuhertelemaan?" "Ai sänkyyn..?" kysyin pelästyneenä astuen pari askelta taaksepäin.  "Juuri niin! Sinähän olet maannut vaikka kuinka monen miehen kanssa. Miksi sinä et nyt sitten halua?" Risto ihmetteli ja lähti jo vähän  menemään kohti kotini ovea. "Se on hei vähän eri asia", yritin selitellä. "Niinhän se onkin eri asia, mutta tämä on paljon parempi vaihtoehto!" Risto tokaisi ja otti kädestäni kiinni. "Minä en ole vielä valmis tähän", kerroin ja riuhtaisin käteni pois Riston otteesta. "Minä lupaan käsi sydämmellä, että tämä on turvallista ja loppujen lopuksi sinulle tulee hyvä olo!" Risto lupasi ja tarttui uudelleen käteeni. "Hyvä on sitten ", yritin hymyillä mutta suuri pelko kylvi sisälläni.

Menin epävarmasti sängylle, vaikka Risto yrtti kovasti sängyn päällä kertoa miten tämä oli turvallista ja miten lopulta tulee hyvä olo. Vihdoin olin sängyn päällä ja Risto nappasi minun kiihkeään suudelmaan. Oloni rentoutui heti ja Risto alkoi riisua vaatteitani jättäen ensiksi vain alusvaatteet päälleni. Jokainen Riston kosketus kihelmöi ihollani jättäen ikuiset arvet. Hetki oli niin täydellinen, ihan käsin kosketeltavan ihana. Sitten aloin riisua Riston vaatteita suudellen minäkin häntä kiihkeästi. Kun meillä molemmilla oli sitten vain yllään alusvaatteet menimme peiton alle...

Olimme maanneet jo monta tuntia vällyjen alla vain hyväillessä toisiamme. Sekin oli ihanaa, kaikki Riston kanssa oli ihanaa! Pimeys oli jo laskenut, mutta emme yhtään osanneet arvata, kuinka pitkällä ilta oli. Yhtäkkiä Risto kuitenkin nousi ylös ja kertoi, että hänen oli lähdettävä kotia kohti. "Sinähän voit jäädä tänne yöksi!" tokaisin ja nousin peittojen alta ja menin makaamaan peittojen päälle flirtailevasti. "Minulla on huomenna rankasti töitä ja jos jään tänne, meistä kumpikaan ei saa nukuttua", Risto kertoi ja lähti etsimään vaatteitansa. "No hyvä on, mutta lupaat kanssa sitten soitella minulle!" kerroin nauraen. Risto tuli vielä luokseni vaatteet saatuaan päällensä ja suuteli minua pitkään: "Ihan varmasti soitan!" Sitten hän lähti ja minä jäin katsomaan hänen peräänsä, sitten vilkaisin kelloa, sehän oli vasta kuusi!

 

Nousin vauhdilla ylös sängystä ja vaihdoin arkivaatteet päälle, sillä minulla olisi tärkeä asia hoidettavana. Adoptoisin kissanpennun! Juurin niin, kissan. Olin suunnitellut kissan hankkimistä jo pidemmän aikaa, koskaan vaan ei tullut tilaisuutta, jolloin minulla olisi ollut ylimääräistä lemmikin hankkimiseen. Meninkin heti soittamaan löytöeläinkotiin ja siellä oli juuri vapaana kissanpentu nimeltään Memmä. Virkailija kyseli olisinko valmis ottamaan Memmän, mutta loppujen lopuksi hän kertoi, että kahden tunnin päästä minulle tuotaisiin uusi perheenjäsen. Minä olin ihan tohkeissani ja puhelun päätyttyä lähdin heti eläinkauppaan ostamaan tarvikkeita uudelle perheenjäsenelle.

Parin tunnin shoppailun jälkeen kaikki tarpeellinen oli koossa ja kukkarokin oli keventynyt huomattavasti. Saavuin kuitenkin sopivasti kotiin, kun näin löytöeläinkodin auton pysähtyvän tien viereen. Hinasin äkkiä muovipussit seinän viereen ja kävelin kohti auto, kun kissanpentu pyöri jo jaloissani. Memmä oli hirmu pieni ja hento vaalea kisu, tuskin edes uskalsin nostaa sen syliini. Tunsin kuinka pehmeä turkki sillä oli, se oli kuin silkkiä ja aloin pelätä sopisiko se kotiini asumaan. Lähdin kuitenkin virkailijaa kohti rahasumma kourassani. Hän otti rahat vastaan ja kertoi vähän tietoja uudesta tulokkaastani. Yritin pysyä kärryillä, mitä virkailija yritti selittää, mutta tipuin siinä välissä jo raiteilta, kun hän kertoi kissan ruokailusta. Hänellä oli poikkeuksellisen unettava ääni, sen johdosta olin monta kertaa nukahtaa pystyyn, olihan päivä kuitenkin myös rankka koettelemus, mutta samoin virkailijan kuuntelu oli myös raskasta touhua.Hän jätti kutenkin minut pian ja järjestelin Memmän tavarat paikoilleen. Osa tavaroista joutui pihalle, mutta tärkeimmät ahtasin vapaisiin paikkoihin sisällä. Kun olin sitten saanut kaikki paikoilleen lysähdin sängylle helpottuneena samoin Memmä käpertyi onnellisena makuualustaansa. Tämä oli sen ehkä ensimmäinen kerta, kun pääsi kotiin jossa sitä rakastettiin, mutta psytyi samalla liikkua vapaasti pihapiirissä.

*****

Memmä nukkui koko yön rauhallisesti omassa pedissään ja kun söin viideltä aamulla aamupalaa, Memmä ei tullut häiritsemään ruokailuani vaan söi hyvällä ruokahalulla omaa ruokaansa. Syötyään Memmä  teki tarpeensa hiekkalaatikolle ja puulattia säästyi sen suuremmilta vahingoilta. Seurattuani hetken Memmää olin ihmeissäni miten se oli jo tässä vaiheessa niin tottelavainen. Parin kuukauden ikäinen pentu ja jo nyt enkeli! Sain kuitenkin tietää pian karvaan totuuden.

 

Kello oli seitsemän, kun kävin ulkona hakemassa lehden. Sisällä minua  kuitenkin odotti suuri yllätys! Pieni Memmä oli yhtäkkiä kasvanut isoksi neiti kissaksi. Memmä ei tainnutkaan ihan parin kuukauden ikäinen ollakkaan, vaan hyvässä lykyssä vuoden ikäinen! En ollut varma mitä minun olisi pitänyt tehdä. Soittaa löytöeläinkotiin ja sanoa, että palauttaisin kissan tai sitten pitää kissan tämän päivän ja katsoa soveltuisiko se elämääni vain ei? Päätin pitää kissan ja toivoa, että meidän yhteiselo toimisi.

 

Minä en kuitenkaan ehtinyt jäädä kauaksi tarkailemaan Memmää ja sen touhuja, sillä minun oli riennettävä töihin. Töihin lähdin taksilla, mutta takaisin kotiin sain kyytin eräältä työkaveriltani. Itse työt eivät ihan mieluisimpia olleet ja työpaikkakin oli kuin joku sotkuinen taideteos. Tein kuitenkin kaikki työt hyvin, erityisen hyvin ja sainkin pomoltani kiitosta. Kiitokseen ei kuulunut ainoastaan vain sanallinen kehu vaan sain ylennyksen pilapiirtäjäksi! Wau! Olin ihan mykistynyt, ensimmäinen työpävä ja heti ylennys. Ylennys tietysti tarkoitti palkan korotusta ja minun ei enään tarvinnut tehdä pienessä ja tunkaisessa huoneessa töitä vaan pääsin ulos auringon paisteeseen piirtämään pientä maksua vastaan ihmisistä pilapiirroksia. Olin vain yhtä hymyä, kun astuin ulos autosta ja Memmäkin tuli iloisena luokseni haluten minun syliini. Taas yksi ihana päivän edessä, ajattelin.

 

Otin Memmän syliini ja pyörähtelin onnesta kohti postilaatikkoa, jos olisi tullut laskuja maksettavaksi. Yhtäkkiä kuitenkin minun mahasta alkoi pistää ja laskeuduin kivusta polvilleni. Memmä naukaisi hädissään, hyppäsi sylistäni ja jäi katsomaan hädissään parin metrin päähän mitä minulle oikein tapahtui. Nousin varovasti ylös ja huomasin erään asian, vatsani oli yllättäen kasvanut suureksi! Olin kauhuissani, miten minä voin olla raskaana ja mitä Risto ylipäänsä sanoo tästä! Laitoin äkkiä Memmälle ruoan ja lähdin sairaalaan järkyttyneenä.

Sairaalassa lääkäri ihmetteli miten minulla tuli päivän sisällä näin suuri vatsa, mutta hän päätteli, että vauvakin syntyisi sitten aikaisemmin. Säikähdin oliko pieni vauvani kunnossa, mutta lääkäri totesi, että kaikki oli hyvin ja olisi hyvä, jos kävisin joka toinen päivä sairaalassa ihan varmuuden vuoksi. Lupasin ja lähdin paljon rauhallisempana kotiin. Kotona sitten vaihdoin kevyempiin vaatteisiin ja katsoin oliko kaikki Memmällä kunnossa. Kaikki oli Memmällä kunnossa ja päätin soittaa ensiksi työnantajalleni ja ilmoittaa, että jäisin nyt moneksi kuukaudeksi äitiyslomalla, vaikka juurihan minä olin töitä saanut. Sen jälkeen päätin soittaa Ristolle. Risto ei vastannut puhelimeen vaan vastaaja kertoi, että Risto ei olisi aikaa vastata puhelimeen moneen kuukauteen. Laskin puhelimen takaisin paikoilleen ja pala nousi kurkkuun. Joutuisin koko raskauden ajan viettämään ilman Riston lämmintä syliä ja murheita kuuntelevaa korvaa, olin aivan yksin.

 "Miksi aina minä?!" huusin niin kovaa kuin keuhkoistani koskaan pääsi ja olin aivan varma, että koko naapurusto kuuli minun huutoni. En edes nähnyt Memmää, ihan varmasti sekin oli paennut ulos. "Miksi aina minäää..?!

 

_____________________

Huh, tässä se osa sitten oli. :D Tälläisiin tunnelmiin jäätiin tällä kertaa. Arvaako kukaan mitä ensi osassa tapahtuu? Antaisiko se vähän apua, kun osan nimi on 'Miracle'? Pahoittelen tässä vaiheessa, että tässäkin osassa mentiin aika nopeaa tahtia etiäpäin, että sellainen puoli vuotta vierähti aika äkkiä. Olihan tämä kyllä edistystä neljä vuoden osaan. =D Seuraavassakin osassa kieltämättä kuluu pari vuotta, mutta eihän Eleyn raskaudesta ja lapsen vauvaiästä mitään herkullista keksi. :P Mutta siihen pyrin, että nelos osassa ('I love you 4ever') Eleyn lapsi on vielä taapero ja vitos osan ('This is my life') keskivaiheilla Eleyn lapsi kasvaa lapseksi. Toivottavasti onnistun suunnitelmissani!

Niin, mitä tapahtuu ensin osassa? Mitä mieltä Risto on lapsesta, miten Eleyn raskaus sujuu ja minäkä näköinen lapsesta edes tulee, äidin vai isän hiukset ja silmät? Arvauksia kehiin! Ja jos jollekkin jäi vielä epäselväksi kuka se blondi vieras oli, hän oli Eleyn paras ystävä, joka kuoli ja tuli Eleytä varoittamaan enkelinä. Jooh, aika tylsä ratkaisu. :DD

Mitäs muuten piditte osasta? Oliko teksti tönkköä, tekstiä oli myös liika paljon, jaksotus oli aivan peestä. kirjoitusvirheet vilisivät silmissä, kuvien sommittelu oli täysi läppä, kuvat olivat laadultaan huonoja vai oliko osa juuri näiden edellä mainittujen asioiden vastakohta? Kerro minulle! (: Eihän minua haittaa vaikka laittaisit vain, "hyvä osa", "luin", "jatkoa!", mutta jos laitat vain "huono osa", haluaisin vähän perusteluja mikä tässä osassa oli huonoa tai koko tarinassa, että voisin korjata virheeni. Ja vielä, laitan tuonne oikealle kyselyn , olisivatko kuvat seuraavissa osissa pelinkameralla otettuja, automattisesti .jpeg -muodossa ja eikä niitä oli muokattu vai sitten print screenillä otettu, .jpg -muodossa ja muokattu tai sitten viimeinen vaihtoehto olisi, että kuvat olisivat otettu print screenillä, .png -muossa ja muokattu? Itse haluasin laittaa laadun vuoksi kuvat .png -muotoon, mutta joillakin on niin hidas netti, että kuvien lataamiseen voi mennä se yksi ikuisuus. Eli päätän nyt kysyä teidän mielipidettä asiasta! Ja jos kyselyssä on vaikka tokalla ja kolmannella vaihtoehdolla yhtä paljon prosentteja, .jpeg -muotoinen vaihtoehto voittaa! Boxissa ja kommenteissakin voi äänestää sitä vaihtoetoa, jonka haluaisi voittaa, eli voi antaa kolme ääntä yhteensä per henkilö. ;D :DD Ja tuosta muokkauksesta vielä. Muokkaan kuvie vähän erillälailla sitten vielä seuraavaan osaan sekä kuvat pienenevät parilla pixelillä!

//11 kuvassa sänky on erillainen kuin 12 kuvassa, antakaa tuo yksi virhe minulle anteeksi. 8D Huomasin tuon huolimattomuuden vasta photarissa ja siinä oli enään vähän vaikea korjata tuota virhettäni. :P Minä niin rakastan tuota huolimattomuuttani! <3

 

~Jenttuuu